Naissaaren onnettomuus ja samalla sen kiehtovuus on sijainti. Saari makaa aallonmurtajan tavoin poikittain Tallinnanlahden suulla, joten jokainen valta, joka piti Tallinnaa, halusi myös saaren. Tuloksena on yhdeksän vuosisataa historiaa pakattuna yhdeksääntoista neliökilometriin metsää.
”Naisten saari”
Vironkielinen nimi tarkoittaa ”naisten saarta”, ja se saattaa olla Terra Feminarum, jonka kronikoitsija Adam Bremeniläinen mainitsi noin vuonna 1075. Noin vuodelta 1250 peräisin oleva tanskalainen purjehdusohje nimeää maamerkin nimeltä Narigeth, ja vuonna 1297 Tanskan kuningas Erik Menved kielsi kaatamasta metsää saaren mäeltä, jotta se säilyisi merimerkkinä. Keskiajan Tallinnalle saari oli kaupunginmetsää ja hevoslaidunta.
Vironruotsalaiset
Saarelaiset itse tulevat lähteisiin vuonna 1469: ruotsinkielisiä kalastajia, hylkeenpyytäjiä ja luotseja, osa Viron saarten rantaruotsalaista kulttuuria. Kotiaan he kutsuivat nimellä Nargö. Vuosina 1561–1710 saari kuului Ruotsin kruunulle; sitten se siirtyi muun Viron mukana Venäjän tsaarille. Lõunakülan (Storbyn) kylä pysyi kieleltään ja tavoiltaan ruotsalaisena, ja 1850-luvulla saarelaiset rakensivat itselleen kappelin, joka kuului Tallinnan ruotsalaiseen Pyhän Mikaelin seurakuntaan.
Aikajana
| Ajankohta | Tapahtuma |
|---|---|
| n. 1075 | Adam Bremeniläinen mainitsee Terra Feminarumin, mahdollisesti Naissaaren |
| 1297 | Tanskan kuningas Erik Menved kieltää saaren metsän hakkaamisen |
| 1469 | Ensimmäiset tiedot saaren rantaruotsalaisista asukkaista |
| 1705 | Ruotsi rakentaa pienen skanssin suuren Pohjan sodan aikana |
| 1720 | Venäjä rakentaa viisibastionisen linnoitteen |
| 1788 | Ensimmäiset majakat pohjois- ja eteläkärkeen |
| 1854–1855 | Britannian ja Ranskan laivastot pitävät saarta hallussaan Krimin sodan aikana |
| 1879 | Saarella syntyy Bernhard Schmidt, Schmidtin kaukoputken tuleva keksijä |
| 1913–1914 | Saarelaiset siirretään pois; linnoituksen patterit ja rautatie rakennetaan |
| joulu 1917 – helmi 1918 | Matruusit julistavat saarelle ”neuvostotasavallan” |
| 1918–1919 | Saksan miehitys; sotavankileiri |
| 1934–1938 | Uusi Marian kirkko rakennetaan ja vihitään |
| 1940 | Neuvostomiehitys; siviilit poistetaan |
| 1943–1944 | Useimmat saarelaiset pakenevat Ruotsiin |
| 1944 – 1990-luvun alku | Suljettu neuvostoliittolainen sotilassaari; merimiinatukikohta |
| 1995 | Naissaaren luonnonpuisto perustetaan |
| 2006 | Ensimmäinen Nargenfestival |
| 2018 | Marian kirkko vihitään uudelleen |
Skansseja, laivastoja ja piknik
Ensimmäiset linnoitteet olivat vaatimattomia. Ruotsi rakensi pienen skanssin vuonna 1705 suuren Pohjan sodan aikana; voittoisat venäläiset korvasivat sen vuonna 1720 viisibastionisella maalinnoituksella suojatakseen Tallinnan ja Pietarin meriväyliä. Kesäkuussa 1808 venäläinen kutteri taisteli brittiläistä fregattia vastaan saaren pohjoiskärjen edustalla. Krimin sodan aikana Britannian ja Ranskan laivastot yksinkertaisesti asettuivat saarelle purjehduskausiksi 1854 ja 1855 ja käyttivät Naissaarta tukikohtana Tallinnan saarrossa; niiden vainajat lepäävät saaren kahdella pienellä hautausmaalla.
1800-luvun lopulla saarella oli lempeämpi maine. Vuosina 1897–1898 mitattiin yhdeksäntoista tonttia ja nousi komeita kesähuviloita, joilla oli oma laiturinsa nykyisen sataman pohjoispuolella.
Pietari Suuren merilinnoitus
Idylli päättyi vuonna 1913. Japanille kärsimänsä tappion jälkeen Venäjä ryhtyi sulkemaan Suomenlahtea raskaiden tykkien linjalla Tallinnan ja Suomen rannikon välillä — Pietari Suuren merilinnoituksella. Naissaar oli yksi pääasemista. Siviilit lähetettiin pois, ja heille maksettiin korvaus kodeista, kalastuksesta ja hylkeenpyynnistä; satamia kaivettiin, noin neljänkymmenen kilometrin kapearaiteinen rautatie rakennettiin ja metsään nousi rivi betonipattereita.
Matruusien tasavalta
Erikoisin vaihe seurasi Venäjän vallankumouksia. Joulukuussa 1917 saaren varuskunnan kahdeksankymmentä tai yhdeksänkymmentä matruusia, miehiä taistelulaiva Petropavlovskilta, julisti Naissaaren itsenäiseksi valtioksi: Nargenin ”Sotilaiden ja linnoituksenrakentajien neuvostotasavallaksi”. He valitsivat kansankomissaarien neuvoston, jonka puheenjohtajana toimi anarkosyndikalisti Stepan Petritšenko, ottivat käyttöön mustapunaisen lipun ja hymniksi Kansainvälisen, nimesivät eteläkylän pääkaupungiksi ja puhuivat oman rahan liikkeelle laskemisesta.
Tasavalta kesti 26. helmikuuta 1918 asti, jolloin saksalaisjoukot nousivat maihin. Matruusit lähtivät kohti Helsinkiä ja Kronstadtia ja räjäyttivät mennessään linnoitteita. Petritšenko nousi uudelleen esiin kolme vuotta myöhemmin bolševikkeja vastaan suunnatun Kronstadtin kapinan johtajana.
Sotien välissä
Saksalaiset pitivät saarella vuonna 1918 leiriä sotavangeille ja poliittisille vangeille, ja Viron vapaussodan aikana se jatkoi sotavankileirinä vuoteen 1919. Rauhan tultua saarelaiset palasivat kotiin. Naissaaresta tuli Viron tasavallan kunta, jolla oli oma komendantinvirasto; Viron armeija piti käytössä kahta patteria ja rautatietä. Vuoden 1934 väestönlaskennassa saarella oli 449 ihmistä — 291 virolaista, useimmat heistä sotilaita, ja 158 ruotsalaista — ja samana vuonna alkoi uuden puukirkon rakentaminen.
Sota ja maanpako
Vuoden 1940 neuvostomiehitys teki saaresta jälleen sotilasalueen, ja siviilit poistettiin. Saksan miehityksen aikana vuodesta 1941 he saivat palata, mutta kun rintama tuli takaisin vuosina 1943–1944, lähes kaikki ruotsalaisperheet ylittivät Itämeren Ruotsiin. Viisisataa vuotta asutusta päättyi muutamassa kuukaudessa.
Suljettu saari
Seuraavat puoli vuosisataa Naissaar kuului Neuvostoliiton armeijalle. Laivasto rakensi saaren keskelle merimiinojen varaston ja kokoonpanotehtaan — jota on usein kuvattu Itämeren suurimmaksi — ja varuskuntakylän Männikuun. Pohjoisosassa sijaitsivat laivaston viestiyksikkö, ilmatorjuntaohjustukikohta ja rajavartioasema. Majakan henkilökuntaa lukuun ottamatta siviilejä ei täällä asunut, ja ulkopuoliset pidettiin loitolla.
Paluu
Kun venäläisjoukot vetäytyivät 1990-luvun alussa, ne polttivat räjähdysaineen jäljellä olleista miinoista ja jättivät jälkeensä tuhansia tyhjiä kuoria. Vuonna 1995 koko saaresta tuli luonnonpuisto. Ruotsalaissukujen jälkeläiset palasivat kunnostamaan taloja ja kirkkoa, joka vihittiin uudelleen vuonna 2018; rautatie rakennettiin osittain uudelleen; ja vuodesta 2006 kapellimestari Tõnu Kaljusteen Nargenfestival on tuonut musiikkia metsän keskellä olevaan latoon. Nykyään Naissaaressa on kymmenkunta vakituista asukasta ja ensimmäistä kertaa sataan vuoteen avoin ovi.
